perjantai 4. toukokuuta 2012

Ja filmnoirimpi oli yö... Runot

Jemina Staalo:

…ja film noirimpi oli yö

runokokoelman avajaiset 24.12.2007 alkaen

Impromptu

Sinisen lumen peitossa

sinun lihasi

kaukana koskettimista

Meri

sinä itsekkäin,

ahnas kita

Rantakallioihin tyrsk tyrskyävä

Raivolla - leskien leskien tekijä

Whitby

kaksinkertainen kanssasi

haluaisin

Kerran

kunnes

Tyrskyt

sylistä syliin,

huuhtele, huuhtele

puhdista,

anna minun lentää,

irrottaa lieka, vapauttaa juhdat,

tästä

erkanee yksinäinen

kädenheilautus syvyyksiin, omiensa joukkoon,

askel metrolaiturilla, lähestyvin ääniaalloin,

jäähyväiset junalaiturilla kiirehtivät vihellykset, korkojen pelokas tanssi

savut kiskot harsontakaiset juovat silmissä vihaa, suolaa poskilla

Ovatko raiteet päiviä, pysäkit öitä

- junat, ei paluuta, ei lippua, Lublin-Majdanek, punamusta valkoinen, umpivaunut,

natsien naurettavat ranteet, pöllö kahahtaa takaisin tundralle, virkamies jatkaa töitä hyvin nukkuen, punatukkainen parantolaan, kirjurin suu ommellaan sievästi,

perhosen teräksisin siivin

kulkee runo, hopeakoruin mustin verkoin, nainen seireeni hetaira laulaa, viereeni

Neito meren, huijarin suomuin, lihan iloihin houkutellen tivoliin hurskaat takinkääntäjät vaimoitta vaeltavat tuhlaamaan tulukset tilukset, tulkun talipallotkin

rakkaus -

kuinka vaikea sana

kirjoittaa kiinalaisin kirjainmerkein

Melkein

Afrodite napsii racineita simasta

lastuja lastuja viiltelen

viiltelen ihoa ohutta ja suklaata

kiiltelen työterinä konditoriassa Kuolleitten päivänä

Meksikossa ja vaikka tässä

Kaleidoskoopissa, kaukana meiltä; kultaiset, ruskeat leopardin sävyt, hiekkaa lämpimämmät, sfinksin alakuloinen varjo;

vilpoisa, järjetön aurinko, joka joskus laskeutuu ikimuistoisella tavalla, Ragnarök

Matkakirjassa minun puutarhani on jostain Piero di Cosimon ja Emily Dickinsonin välimaastosta

/ vaeltaa vaeltaa peikot nälkäisinä häkeissään,

on siellä pitkää nenää, ja suippoa korvaa, ikuista aavikkoa, barokin imettäjiä, murrettuja luumun sävyjä, palavia julistuksia, vain öisin kukkivia villejä runoilijoita, pahan hedelmäsatoja, kaiken tiedon puita, pastan muotoisia naisten napoja, huutavia näkinkenkiä, hautaamattomia luita, unohdettuja värttinöitä, ja hopeisia taikavöitä, ölenhän syyri nöitä, pajun oksia, loputonta narrien kilinää, piripäitten vilinää, hus hus tusinakokkeja, kuskuswokkeja, ja rääsyläinen nukahtaa juuttisäkkini alle pyhälle, kiillotetulle kalanruotokuviolle, ja pöly laskeutuu, kuten aina, karnevaalien jälkeen

kylmää terästä ohimollasi,

ja pimeässä puhkeava sade,

suruharso, auringonpilkut,

utuinen näky, sinä, itkua teatterissa, jossa film on hyvin noir,

kylmää,

mutta, houreinen näkymä kahdelle,

yksi katseesi,

saapikkaat kutsuvat yön huviajeluille,

solmit ristikkäin pitkää, pitkää nauhaa,

kuinka yksi sana, yksin, voi merkitä kaikkea, vihdoin!

Hyper Borea

Sinisen jään lävitse juokseva porovaljakko

kilisee täydellisen ympyrän muotoinen kello,

sula mahdoton pettää,

shamaanin ympärille kerääntyvät henget

valkoinen valkoinen maa,

graafisempi paljaitten oksien elegia

sarvipäänaaras ohittaa suopungin

kankaisiin kudotaan sinipunainen historia

sarvien välinen, huohottavan pituinen matka

lumet nietokset seuraavat

uniin, valtaavat valtavat tyynyt

peittävät vaeltavat pitkät harsoiset verhot

ja jokaisesta huoneesta tulee Kittilä.

Kulkee, kulkee, kovin hitaasti,

kohti kasteisia lehtiä

vieraasta

puusta,

Kuinka yksinäisiä

älykkäät naiset

narkissos valuu peilin taakse

Tanssiaiset mielisairaalassa,

itsemurha,

virallisen tiedon mukaan,

nouse Majakovski,

uudelleen,

nokiset koirat juoksevat,

uniin,

paperinen kuu nousee taivaalle,

kitisee kahleet vaijerit vetopasuunat

kastuu kastuu punaiset matot, huomaamattomasti

sävy sävyyn, miksi vallankumous jättäisi syömättä

Kuningasvallan ja tasakunnan halkoo

hopeinen, juokseva jousi

kiristyy klaanien taisto

Tuo heikko taiteilija

lumimyrsky

kolkutteli ikkunoitaan

viikatteen lailla

koskas tänne tullas saa

Tanssin, soitan kalypsoa yksinäisellä, ajattomalla rannalla,

jonne miehet aattuvat

Kaukana kaupungista pyhä villi nainen,

ylväänä, häränsarvet, nuolia viinissä,

lehdon vehreä rauha,

tuoksu, tuo tuoksu,

houraile korvaani,

amforia silmän kantamattomiin,

hylkyjä rakastajia

Rutger Hauerin vampyyrin hymy,

mausoleumin auenneet lukot,

ja runoilijat

jotka osaavat kuolla nuorina,

tai jatkavat kasvujaan, pavunversoja kirvesvartta

pelto keskellä Ukrainaa

hiljennettiin sana,

maisema viivoina äkkijyrkkää

metallinmakuista

kumarru

alas

ei!

Kabareen, majakan valot sammutettiin

neljä vihaista kättä

mustaa valkoista

punaista punaista

kubisti rikkoi tavernan tammipintaisen

kuunsirppejä helmoissaan tietäjä-arvuuttelija

nopat sametilla

ikävystyttävässä hovissa

ruutitynnyrien yllä

kerrotaan toista tarinaa

lohikäärmeet nousevat taivaalle

uusi laulu raikaa kaa

hiekasta ja vedestä kohoaa linna

keihäs kastettu myrkkyyn

toinen vereen kauniin kuultavaan

aasi hiertää iestä, hiestä siipiratas pyörii

lumesta vedetty viiva

sulaa varpaillesi

julmat säännöt

jauhavat suut koneistot

junien ovet suljetaan

laatikon muotoiset painajaiset

Ovi muurattiin kiinni,

pöly,

valkoisena lakanat

laskettiin

kolikot arkulle

Orgaaninen metsä

vihreine runkoineen

Hämäräkäytävillä

he syleilivät toisiaan tähtien loistaessa

tähtien romahtaessa

Vankkureissa oli yön väri,

ja ne rullasivat salaa laaksoon,

äänettä,

linnut,

hulluiksi luokitellut naiset joista ei voi ottaa eroa

Raskas on kruunu

narrin

Helisee helisee

kahleet kaleerissa

upeat alukset kulkevat

hikenä verenä orjuutetut

kultaupotetut -----

nämä kuvat täyttävät pääni

Suudelma helvetissä

griipit nousevat takajaloilleen

mustat siivet

nousevat

mustana hehkuu valo latinaksi

Kuinka

Goethen jälkeen

lutherjugend marssii

harhaan harhaan

lauman jäsenet

eivät halua kuulua piiriin

yhdessä

musta dahlia

leikattiin

leikkeeksi, taululle

Maan alta nousi pimeässä säihkyvä

Kaupungilla oli puoleksi ruton nimi.

tule apuun Aragorn

laula Louhi, lennä

syvemmäksi

syvemmälle

aurinko nousee

kun oikeista naruista vedetään

markkinoilla

mikään ei ole muuttunut viiteen sataan vuoteen

naruista vedetään

aurinko laskee

yleisö haltioituu

teatterin magiaa

ilmestyä ja kadota

elämä

sinä tulit

vaikket tiennyt kuka ajoi

tuli kyti hankien päällä

valaisten

hurja juoksu, joku epäinhimillinen

nelisti Saanalla

taipuivat kylmät teräkset

Pisaroita oksilla

paljailla oksilla olkapäillä

suudelma

kimalteleva kääty

punainen viiru

kohoileva povi

vaaleiden vaaleiden hiustensa alta

katse

oih

Vanhat natsit istahtivat salonkiin, jyrkkäselkäisinä

jäät myrskysivät, pyörähtivät kutsuvasta murskasta kurkkuun

narahti äänet, protokollalle skoolattiin,

orkesterin ja haukkojen sidotut silmät

kutsuivat, vaativat valssiin,

lattia loppui, kostuneet kengät tipahtivat pelästyneeseen aamuun

joka kajasti murskatun perunamaan pyhyyden

ohittaen torin, niljaisten markkinoitten humua kohti,

uusi päivä, uudet määräykset,

kolikot kiertävät ruttoa tartuttaen,

ahneilla paiseet paisuvat paisuvat,

ja he noudattivat voudattivat vain käskyjään

Kasvottomat sotilaat

täällä kaupunginosassa on monta

parveketta tragediaan

lyhyt loikka

En tiedä mitä särkynyttä heidän sinisissä silmissään oli

Heidät laitettiin pieniin laatikoihin.

Multa värähti,

rakkaani palasi.

Ja tuonpuoleisuuteen kutsuvine kalpeine ihoineen

puhui menneitä, tulevia, kirves nousi, ilta laski

naiseksi mainittu puki yllensä mustan puvun, uudelleen

Tämä sumu sai minut epäilemään eksistentialismia.

- -

Korpit laskeutuivat taistelutantereelle pitkin mustin iskuin

Tulkoon kevät, tuoksukoot akasiat, hyasintit,

rapistukoon frescot,

vaihtukoot diktaattorit ja helmanpituudet,

sillä olet tuolla jossain,

minne kaikki rikkinäiset sateenvarjot joutuvat,

joutavan Absurdiskretian rajamailla, asfaltoimattomalla muulipolulla, jossa

laittomat aseet puhuvat yhteistä kieltä virkavallan,

ruumishuoneilla, plagioiduin kalutuin nimilapuin, vähemmän visioita,

liian lyhyt vaudeville

tein minä Pinokkioille isän

toki vain pajupuusta soi soreasti vastuullisten valssi

paljon on maailmalle selitettävää, ja sekin aina kesken jää

karheita sirpaleita tulevaisuudesta,

peura nostaa katseensa

rummunkalvosta

kuluu, unohtuu kuviot

jo kuolee kruununsaajat; hämähäkkien laihat verkot,

saatana ei enää tule saunaan, yksinäisellä kannibaalilla on nälkä,

tuuli ulvoo maastoa tasaiseksi, kataja vaipuu, taipuu, kanervat itkevät

miesten röyhelöpuseroiden ja tuuheuden perään,

karusellissä kuolomies tanssii nyyhkien, koittaa uusi kuu;

häjyt jurot uroot // ökytalon emännät noidat luutahännät

pysähtyy jäiseen pensselinvetoon

jota ei enää nähdä, Andreas, Reidar, Kalervo

niin moni nuorena nuolena kirjoittaa

suuremmasta näystä

tästä

turkoosi, sinooberi, akvamariini, jäinen yö,

musta juna kolkuttaa savua ja usvaa,

höyryää höyryää, kosteaa, tukahdetut ihmiset metallimadon masuunissa

jatkavat historiaa

nousee vanha hirvi vuoresta

ja haastaa [arkeo]loogiseen pulmaan

mitä muuta metsä on kuin hirviöitä, hirviöitä,

huuda huuda vaan

pimeältä kaiulta vastauksen tutun saat

Eikö kirja olekin musta korppi,

tuuhein hiilisivuin hyökkää, nokkii, kantaa matkoihin

makuuhuoneeseeni saavut

avaimenreiästä hienona hiekkana, kultana, karamellipaperina kaukomailta.

Pylvääni ympärillesi pystytän, ja tuuletan päiväpeiton

tyhjätaskuinen taikuri,

lainaan sinulle käärmeestä taotut hansikkaat

ja muut vetonaulat ja kuulalaakerit;

liian vanhaa tavaraa viedään kaniin

ja kotiin takaisin, vedä jo hatusta,

Repoman / odotus, toisaalta:

louhen tyttäret [kaa]voittavat rantatontin,

ryöstävät kirveellä pankin, lapsia kainaloissaan kantaen,

perkele, tää on Pohjoinen.

Hirviö avaa jokaisen suunsa,

puskee pimeää, komeaa,

äitien huudot, pelit, poltot, kaikuvat

kaikuvat,

ja tulee viimeinen pysäkki lepokotiin,

uskallatkos reestäin kotiin kulkea Kyllikki, Hilkka, tyttökettu?

valkoisen kehän sisällä, tahraa, harakan askelin,

kohti riitettä, talven tupa, vaunuja loputtomiin, hajoaa tomumaja

muinainen alttari, pystymetsässä, hirviöiden punaiset valot,

kirskuvat hampaat jarrut, pimeään yksitoikkoisuuteen minua vie

Kronoksen poika.

Polvistun,

ja näen lemmikin silmäsi,

siniset, aatelista jäätä, vastasyntynyttä kobolttia, ullakkonaakan silmäsi,

on niin.... kylmää.

On huultes väri muuttunut,

taas, mitä haistoit syksyn metsässä?

Mitä haastoit?

- -

Löyettiin kuun pimmeempi puali

varastetun upseerin

läpi pääsemättömälle verkakankaallesi

kreivi

lumihiutaleita

joista jokainen jokainen täydellisyyttä hipoen, lipuen

joko kohta kylmä nenäsi

painautuu solisluulleni

pöyristyttävää manifestia kaivertamaan

korville jotka jäätyivät merien alle

Ja sitten,

löytyy pyhä

lumottu kumottu jäinen järvi

kivikautta kuiskien

tuhansin tuhansin sinisin kristallein viiltävin jääkukin

voi olla että levität takkisi

romanttinen sankari hah

sukkelammin kuin ehdin sanoa mmmmm

Löyettiin kuun pimmeempi puali

kiehuu intohimo

sodommagomorraghonorreagrrrr, pyh

jääpalaset terävine kulmineen taittavat kuun valoa pimeimpään nurkkaan meripihkaa sormuksella klöntti sileää piilottaen muinaisen itikan joka mammuttia kuppasi, kenties.

Ja ilmassa lentävät napit

huohotat

sormesi sukkanauhallani

korskukaa hevoset, juoskaa sudet,

kiitäkää pilvet,

en huomaa, huomaan, rekisteröin, nauran

demonien virrasta

riuhdo, riuhdon sylkäisen

nauran, jätän

kampaamatta tukkani

se on rihmasto,

tartu verkkoni sinä, kuule, oi seireenin naurua, käännä kokkasi, näytä nokkasi,

harharetket päätä jo minne katoat

haluat

tätä ja tässä

missä nykysten järjestethään jo vain useat pimppeltäävlingit

- -

Hyper Borea

Kyy nimettömän ympärille kietoutuu oi täysikuu

valaisee kasvosi kalpeammat

naurista, ja kalkkia, rakkaimmat, kimppu suopursuja,

goottilaisen raamien sisällä, rikkoutuu yhteinen seepian,

lämpimän sävyinen kuva, alkaa arki, taistelut kissanhiekasta.

Kaleidoskooppi antautuu juoksuhiekalle

mitä minä näen

Miehet ruoskivat itseään pyhissä vuokrahuoneissa,

jotkut ihmiset pistäytyvät runoissa tahtomattaan tietämättään

luvatussa kiirastulessa

maksani vaikeroi kanoopissa

Naisia ketjuissa,

loputtomiin.

Tämän suuren jätin taakse

Piiloudun / öiset kyltit, vastaväreineen,

oopiumiluolat,

sodomajagomorra syntyvät uudelleen

tulesta eheämpinä, maksukykyisille

korkeakulttuurin saavuttamattomissa,

seremonian aikana,

mausoleumissa, runojeni merkitysten takana,

sarkofagien välissä, uneksii Hekate,

sitäkö on naiseus, viikatetta ja torkkuhuopaa,

näin meillä maalla

Kuutamosonaattia hiljenneille varjoille,

haalistuneet paljetit,

kuolleista palaava isäntä

melankolisessa puutarhassa

lyhyitä sanoja maailmasta

jossa Helion tytär itkee meripihkaa,

ja auringon kyyneleitä solmii kaulanauhaani Kleopatra

- -

Mustepullossasi leväten käärmeet myrkyt sulkakynät

herättäkää titaanit,

kattakaa tavernan pöytä,

häränsarvista kuohutkoon ohrat,

langetkoon orjat vapauteen,

täyttyköön ruukut, kulhot, hopean kätkevät nahkapussit

minä en hyväksy sinua, elosattuma

Teräksen lumo,

suutele lohikäärmettäni oi oi ritari, jahtaa sitä,

sää irokeesipäinen

surullinen niin kuin rakastuva mies

Kukittakaa sankarit, painakaa kopioikaa filosofit

peto kaatuu, katos vaan

Tartarokseen tai punaiseen, kuivaan kuolemaan, kaukana Niilistä,

ja musta seppä takoo takoo, lisää teräspetoja,

vaikka yö on hauras puuvillainen viitta, mustepullossasi leväten käärmeet myrkyt sulkakynät pamfletit, kostealla, janoavalla ihollasi, sykkii, lähellä, rytmiä

johon kietoutua, pulahtaa, antautua, kieriä nauraen turisteja ahdetuilla dyyneillä, keskiaikaisen kirjaston lattialla, pyhäinkuvien päällä, nurmikolle maalatun veistetyn suunnattoman hedelmällisyyden symbolin päällä, korkealaatuisten luonnonvalkoisten lakanoiden Alpeilla etsien, vaikka vastaus on juuri tässä käsillä korvilla reisillä ikiaikainen,

kun olet silminesi ikivanha, ja vasta minun synnyttämäni,

kuuaurinko, tuulivirta, pohjoinenlänsi, nythetken ainiaan

se villi, hakkaa hakkaa, yllättäen tamburiini

helähtää nimesi tragedia, ja tulee

tyhjyys, miksi valita puolensa ja tappaa, olemmehan vain

huokoisia sirpaleita ruukusta

jonne joskus laskettiin ambrosiaa, ja Sapfon neulasten teräviä säkeitä,

säikeitä ihmisyydestä, nyt kudomme indigoa, josta syntyy taivas

Tähdet minä muokkaan

hiekasta jota poimin maailman viimeisimmän miehen hiuksista,

suolaista hiekkaa poskipäilläni, kuivuu hiekka,

kuivun mykäksi, näen niskasi, hellän, raivoisan tuulen hiekasta muotoileman

täydellisen särkän ruuhotupsun maaston nenäsi linjan, poistuvan

en uskalla avata nyrkkiä,

ettei sisällä oleva hiekka leviäisi tuuleen

ja huutaisi sinun hiusvetesi nimeä

- da da

Harson takana voimistui oksettava aurinko

Koneromantiikan mustat vaunut

Ruskean ruton tartuttamat

kaikki surulliset kirjoituskoneeni

kuten vain kone voi, huokaisevat

voi koneromantiikkaa,

liukuhihnalle mahtuu vain kapeat sanat

hyväksytyt, soveliaaksi havaitut käytetyt vanat, suklaakielet

voijaa mun niukka äänteeni, merkitset niin monta: lakka metsässä, kyyhkysille ja Catherine Deneuven hiuksilla, tapettiin riippumaton luutaakka kaimaani, PYHÄ HIMOS YLLÄS!

sota kylmää, pilarit nousee, pilarit kaadetaan, huraa huraa uutta keisaria viittakankaassaan nakki paljaana diktaattoripatsaat tilataan sitten kaadetaan so long, adolf ceausescu kuraa kuraa heitetään hiekkalaatikolla antisemitistin puolueettomalla maaperällä

Suuri vaunu jytisee ohitseni

mustana, mustana

ja juoksen, keritty lammas turhaan

Jo menetetty viattomuus

laitan pihkaa haavan päälle

ja nukun koko metsän ajan

On metsä, niin yksin, ja täynnä

unieni kirja

hiirenkorville kauhisteltu.

On tietenkin kuutamo

pukeutuneena parhaimpiinsa

unohtamatta diadeemiä, syvän syvän mustan järven pinnalla

kiiltävää, väriskaalassa sininen on sähköä, teräs polttavaa

alkumudan tahrima päivällispuku, järjettömät hatut

protokolla jatkuu, keliakiakakut, sulkekaa luukut, sitokaa Jackit,

murskatkaa ukonhatut huhmareessa,

hän on karannut!

Merenrannat, autiomaat, aivan sama,

täynnä vain jyviä, jyviä

joihin jokaiseen on kaiverrettu William Blaken uni

- -

Alkemisti

pelkojen varjoissa hurvittele en, Paracelsus tarjoaa lasillisen,

mikä ettei - kumoan veden ja suhteellisuuden,

siitäkö ontumisenne johtuu, että toinen jaloista on komea pukinsorkka, oi lordi B?

Olen löytänyt sen, kirjastostasi itseni, luonnonlapsen, seinämien salaovien, simpukan sisimpään kietoutuvien, hiilen lämpimien portaiden, öljyvärin peittämien nälkäisien sukulaisien mantelisilmien, satojen vuosien matkojen, kryptaan takaisin, ja nääntyen,

ja runoilijoita varten on järkyttävä talo tyhjillään, kuolevainen

kuolematon, pikarisi myyn

houkka

hiilihankosi kavallan, näyttelijöistä parhain

pyh

tomuisen vuoteesi anastan

unohdan liikkuvaiset haarniskat

saharaitaiset kysymysmerkit kehollani,

myrkyn tihkuessa hampaistani shamaanin, verkon kudon, levitän, siitä pulahdan vasta virtaan:

Ammu peilikuvaasi kaunis poika, särö

juovaan maailmaan Narkissos, Dorian, Percy, Gaston Leroux, William S. // tärviölle, juokseva vesi kartalle, jonne kadotettu vapaus ja sisaruus kudotaan takaisin - lupaa lupaava kirjailija, huorien ja susien roomalaista sukua, ammateista ahkerin, paradoksit ha haa,

skandaalit myy, parempi kyy povella kuin Octavianus ovella

- kaksintaistelee vain turhamaisuus hänen ylhäisyytensä kanssa,

Byron, hymyillen, vampyyri, tulethan // salama välähtää hetkittäin leikkinne liekkinne ikuistaen, elohopeaa tihkuva lieka injektioille, projektorin luoma auringonnousu, iilimatojen kattama pöytä, hännystelijöiden kumarat siivet, palkkapussit, irvistys mesenaateille aaseille porkkanoille, äkkimakea jälkitilattu menestys taputapu Peräselle ja Selälle riittää, kumartaa pyllistää Mozart lammaskarsinassa taktisesti tiktak, lyön oven teeskentelijöitten sormille huomaamattomille / jo unohdun; hävittäjät lentävät järjetöntä ympyrää kristallit sukukuvat täristen, surutta luontoa tuhoten aamun voittoon; Hitchcockin luomet lurpsahtavat perälunkat uppoavat kaihtimet autonvalot mustan elokuvan surunauhat yllä ja alla; Psyko - läpileikkaus yöhön joka on sielu, ja ihminen kuun pinnalla sen // Raivoisasti jyskyttää

pieni pieni punainen // jaksa vielä;

valkoisten kankaiden hiljentämät huonekalut

nukkuu, nukkuugroteskein elkein, pikkuruisin luurangoin

luonto muistuttaa, kylmää

Suruvaippa laskeutuu alabasterille neulaa odottaen.

- -

chanson egocentrique vallan aivan

Eurooppa sulki silmänsä, lukitsi ovensa

Matkustan junassa

Keskitysleireistä lukien

siimekseen muodostuu linna

lumesta

enkelinsiipiin piirtyy, morautuu kiven pinta,

auringon erämaan katoavaa kuviota, hetkeksi

jotta talvipuutarhojen jäiset sirpaleet, muodostuisivat lauseiksi,

joita emmit nyt lukea; on ohitse / kaikki syylliset ruton kartuttamat kirjoituskoneeni soivat,

jatkavat, tilastot / kirjallisuus - tuo monituhatvuotinen kyykkäottelu tulevaisuuden kirjailijoiden, ja väärinymmärrettyjen lukijoiden välillä,

ei pelkkää monologia, megalomaanista chanson egocentriqueta, meillä neroilla, toisillemme.

Poimin kirsikoita suoraan puusta kurkottaen, paljain jaloin, korkokengin, näinä päivinä, aah,

kotimatkan varrella kylässä joka nukkuu keskiaikaa, ja haitekin anamorfiaa.

Viileä marmori nojaa viiruisille kasvoilleni

pilviä muodostuu verilammikoista,

tikarit toogan alla, punainen on kuu maaliksen verestä, tietäjät tietävät, valitettavasti,

käytettyjä lauseita ei koskaan sanottu, isket, kirjoitat papyrukselle,

öljylampun valossa vuodenajat kulkevat liekkinä,

mustina nielauksina kitkerää on unohdus,

pimeys, veljeni mittainen, kiteytyy,

kaivertaa vuodenajat kaunista kehää,

sinun viittasi purppuraa, julistaa, pilkkaa, oi, kutsuvaa,

pöytäsi, kestien ylenpalttisuutta notkuu notkuu, kanna minut kynnyksen yli, jumalaton,

kuolematon, sotien syyt ja myrkyn maistajat kirjoitetaan marginaaliin;

sadonkorjuun jälkeen miehet pitkästyivät ja alkoivat sotia, eikö niin, Claude?

Punainen veri valuu valuu, labyrintin koloihin, lankakeriin, muistutat minua, Lumikki,

olet taidetta, päivää, kirvesvartta ja varteenotettava uutinen, oi sinä, kiiltävä lakkapinta,

mikä on vallankumousta, mikä taidetta, loistavaa, alleviivaus: antakaa tyttärien olla ja hengittää, perkele! Vahvin väreistä kiehuu Ariadnen kudottavaksi, helman kahahdus talvipuutarhassa, hullun kiihko joka täyttää liitutaulut binäärisin monologein, minä keksin sen!

Palaan ajatukseeni ylittää pyykkinarut, peilikuvani, häilyvä Lumikki, kuohuu, kuohuu, hunajaa, maitoa, uhraus, viettely, verirahat, natsien orjat, kasvihuoneet dokumentoitu valokuviin, jossa pikku pirpanat muuttuvat ulrikemeinhofeiksi, was ist Lost?

Kyssyy ja vastaa, eikä maailmaa paremmaksi saa, yhdellä kiinalaisella airolla, eikä keinun narulla, siksi me kaikki kuljemme pitkää pitkää jokea, jäisellä, sileällä matolla, ohitse lavean maalausproosaan, kaivoskuilussa työttöminä ulvovien susien;

Oi oi uudistu hardcore -runoni ikuinen, kardemummalta maistuen, ota paikkasi, takaisin,

pyhä joiku, lennä [si]näkin ahkiossa nauraen!

Ihosi herkän luostarin

egyptiläisin anturoin valloitan

Tulevassa pyramidit nukahtavat hiekkaan, asetan hiuksilleni silinterin,

menen moneksi,

mosaiikista me muodostumme;

ruhtinattaret, lapsenpäästäjät, tinasepät ja kattiloiden korjaajat,

Sinussa on särö, sormeni tihkuu, uteliaisuutta,

äitipuolen raivoa totuuden edessä, turhamaista, mokomat kuvastimet!

Minä menen sinuun,

likainen kynnys kiellettyyn tyrmään,

värttinä, lukittu huone, punaisen punainen makea makea, josta riittää kahdelle,

ethän rakkaani pelkää,

niin metsä vastaa, sytytät helmani, palttina tärviöllä, ja varpaiden lakka helposti syttyvää,

kuten minäkin, hän oli harvinainen lajissaan, tulen rakas nainen 1600-luvun, jolloin

Pohjoiset harjut humisivat kurjuutta, ja täilläkin oli nälkä,

alakuloinen, pitkä ulina -

joutsenet ovat saapuneet joelle

Tuonelan

rumaääninen, täydellinen kaari, uskollinen, todella ikuinen

tämä maa, tilkku, suuren, vetoisan sängyn päällä,

kyltit Hölmölään murenevat

Suutele minua, savimies,

vai tuleeko sinusta uunissa lohikäärme?

Unissa, minä ehdin, muovata huulesi, kielesi korvasi,

poimia kolikot, avata silmäsi, oi olet Pöljän keramiikkaa, uusimman sinetin rikkoja

heliotroopilta, vaniljalta, hunajalta ja maidolta, tuoksuen tuoksuen autuaasti,

valkoista pellavaa kuultaa läpi lupauksia, polttaville olkapäille, terälehtiä muistuttaen,

maista edes pieni punainen palanen uutta satoa, oi sinä kultainen Adam Golem

hiljaa virtaa Metadon, suoniin, laaksoihin, idässä nukkeja kumartaviin;

nivoo yhteen kankaan, sahalaitaisen migreeniä sykkivän Lapinmaan, liian kaukaisten harjujen sineä, puolukan kimmoisaa punapintaa ja rikin, sapenkeltaista, myrskyn tuomaa. Utuinen, kostean uneton maisema, vinoutuneet kirjoittamattomat ladot, naaraat sarvineen, alitajunnan vuorosanat kirjoittamatta, kuovin rikkoma hiljaisuus -kyltti; ikkuna,

ikuinen pyörre iiriksissäsi, huumaannun, tuoko absintti sinut takaisin, rakkain houreeni??

Hehkun kesto

Huutava madonna,

härän silmä napakymppi,

partahöylä pimennysverhot,

arkistokaappi kaitafilmi,

poliisiauto salamavalo,

aamukahvi paperinkeräys

Nainen kadotti nimensä

Maailmanlopun edellä

kierreportaiden kohina meri

Hyinen on hautansa,

kosteaa vielä kehtonsa maalipinta

Eva Braun ottaa käteensä metalliputkilon, Eva Braun on nainen

Se lähestyy

saappaat, saappaat, miehen viikset, lakupala, bunkkerista nukkekoti, porsliini

särkyy, päiväkirjaa kirjoitetaan, ruusunpunaista protokollaa,

gramofoni jatkaa, romantiikkaa,

suuta,

oi syanidinäkö?

Ei, vaan aseista ja valheista vaarallisinta,

rumaa huulipunaa

Helmien himmeä, täyttävä hehku

Nainen menetti nimensä

Kuningas kampurajalka

Yleisö taputtaa innoissaan

hengestään kiittäen

Livut pois luotani

Ja olen

Hovi ilman juonitteluja

kylä ilman hulluaan

Naisen puutarhaan minut johdattaa

käärme, Homssantuu Carmen Esmeraldat tamburiiniin tarttukaa, Tura Satana katosi mekkooni, silmä on lumetta, kili kili kassaan, vain narreilla on kulkuset, helppo tunnistaa, siirtää viisareita, poimia taskunauriita, riihikuivat kabinettiin,

Kuinka äkkiä

nämä päivät

menevät

hukkaan

rekonstruoitu mosaiikki, laulusta alkaa runo, sota on alkanut ruudulla taas taas, sotilaita siirretään, hevosia syödään, niin mustavalkoista,

Kuinka lämmin on karhun pesä / ainoa sulhaseni luonto on

Kuolleen rakastajan viitalla, murretun sävyisellä; vaahteran, kantarellin tuoksuisella

on yö ohitse

tuhotkaa kirjapainot

murskatkaa nämä kirjoittavat sormet

se koittaa

Ennen kuolemaansa hän halusi tiedon siitä mistä ei voi kirjoittaa on

maalattava taulu liha on pyhää, siinä se tarkoitus, Lady Godiva ylpeänä

ratsasti ultrabraatta Afganistaniin, ja hänet siellä kivitettiin niin,

kaadettiin

kadettiin

fallerii falleraa

Oliko ensimmäinen oppimani mani sana dada vai surrur?

pelkkää lommoista luurankoa, ja kristallikyyneleitä [crimson lacromosa ]

harmaata turkkiasi pesen, Hessesein, Mein Wolf, Gang mit mir, Doch..

Vierähti ja kieri sirkuspelle paikoilleen

virastoaikaan ja mitäs saikaan aikaan kun aina vain työtä teki ja kivistä rekeä nauraen veti?

Olipa kerran rasiallinen tinaisia totaalikieltäytyjiä.

Kalvakkaan irvokas naamio sääriluiden yllä

ärtyneen yön sininen talo

keskiyö keskiyö

huvimaja joka huokaisee valkoista pitsiä kappakaupalla

ovet kiinni, ikkunat auki

jotta adjektiivit karkaisivat turhuuteen,

ja abstrakti on klöntti keltaisen keltaista maalia perityllä paletilla.

kreivitär Syfilis rikkoi omakätisesti linnastaan jokaisen pelinappulan,

ettei kuolema kutsuisi itseään shakkiotteluun, mutta unohti kuinka kuningatar voi liikkua,

sattumanvaraisesti, elämä.

Hirviö tulee ja iskettää hampaansa parkaisevaan seinään,

lepakko, berliini

nuolaisen nesteen giljotiinin terästä

valmiina

kuolinnaamiot

lehahtamaan

vallankumousten lasten niskaan

hengittämään huurua, lunta,

kristallikruunua plagiaation illallisille

joille vielä osataan pukeutua kunnon ihmisten lailla

sotisopaan ja svastikaan.

Hienompaa myrkkyä, kuninkaat ja ambrosiaruukut!

Ja kutsusalin lattia oli pelkkää graafista sokeripalaa ja lakritsineliötä,

ulkona, salpietarin ja santarmien takana,

mies yksin muurin edessä shhhh

vastassa tasapaksun joukon hiotut hinkatut kiväärit,

yksinkertaisine aukkoineen,

mitäpä ymmärtäisin, elämästä, diktatuurista, ennen lopputekstejä.

surullinen sarvipää, ja peilin hiomaton pinta,

nälkä kullakin,

kosketan pintaa kielellä, olen sidottu

punaiseen aamutakkiin joka kiiltää verestä niin

Äiti, Kaikkivaltias, Pelon, pellon tytär,

puraisin metsässä marjaa.

Kuu lipuu kuoleman ylle, toisinaan

Köyhä mies pakkaa järjestelmällisesti matkalaukkuaan,

kuten elokuvallisessa pätkässä, tirkistelen, tahtomattani,

kävelen hotellihuoneiden ohitse, yksinkertainen tuoli sijaitsee vankan kattokruunun alla, kädessään karhea, kenties hevosen jouhista palmikoitu välttämättömyys,

kurkottamisetäisyydellä inhimillisyys, se, unohdus, yksi askel, sinne toiseen.

en voi sille mitään

että näen

suuri nukkekoti, hotelli, elämä.

uutiskuvan katastrofi maalta, mereltä, ilmasta, sielusta,

silmäni survokaa

yksinkertainen näkyvä liike

jossa nainen ja mies ovat hetken

yhtä, juna, tunneli, saluunanovet, lumisadetta,

Ja kas sirpin muotoinen pilvi lipuu kuutamon lävitse

Ruokasalissa pyörii vampyyrielokuva jota alan seurata innokkaana,

mutta typerä mies laittaa tilalle talousuutiset,

jotka ihmeellisine hieroglyfeineen aukeavat voittajille.

Toistuvissa kuvissa aamiaista ahmiessa hajamielisesti pommin repimästä talosta tullee

nukkekoti, yksi seinä on poissa, ja kaikki näkyy meille, sopivan ikäisille kuluttajille.

Öistä kahvilaa, bensa-asemaa ja monenlaista kulkijaa

pysähtynyttä maalausta tai valokuvaa poliisin työpöydällä

rivissä niiskuttavat

niin kuin harakat jotka hiipien palaavat auki saadulle roskasangolle

ja se surullisuus joka liittyy [ riipaisee ] sirkuksiin

sillä voisi lakaista lattioita

ydinsota kylmää, lässyttivätköhän ihmiset keskiajalla?

Virkeät siat leikkivät paljain persein, yhtä lailla lasten kanssa, mönkivät pihaa,

terveinä, milteipä ikuisesti, ja ruton tuova laiva on kaukana banaanisaarilla, ei,

vaan Euroopassa, kierto, sadonkorjuu, teroita viikate, nosta naulasta sirppi,

keksi vasara vasta myöhemmin

työmaalla, joku soittaa huilua, huvittavaa, väärä kanava,

kuuluuko ääni parantolasta? Olisinko hullu ja heittäisin mapit kaakkoon?

En ilmestyisi täsmällisesti olanyliheittimen eteen kalvoineni ja Sartreineni?

Vaan alkaisin seurata ääntäni, kuin pillipiiparia?

Valkeapäinen särki uiskenteli tiuhaan rannallani,

kuinka vaikeaa, on suhde metamorfosoituneen miehen kanssa,

liekö mies ollenkaan, vaiko Kärpänen, elokuvan hullun tutun tiedemiehen,

vikisten,

turhaan,

hämähäkinverkossa.

Valkeapäinen särki uiskenteli tiuhaan

rannallani,

muistan, että se palaa luokseni joskus.

Oletko se sinä, mitä?

Miksi viettää aikaansa aaveiden kanssa?

minusta tuntuu

ettei poro yhtään välitä ihmisestä

luurangot aloittavat

jatkuvan puurtamisen parakkien hylättyä heidät

se se vasta on historiaa

Kyyneleet valuvat maalilastuina jäykistyneille nilkoilleni,

siitä on aikaa kun viimeksi konfetit tipahtivat kuumille paljaille olkapäilleni,

kuka niitä kaipaa, eilisiä juhlia, juhlia, Niko.

Huonosti kyhätyltä hautausmaalta

johti polku mustavalkoiseen kuuluisuuteen.

Kuolleiden rakastettujen unohdusmaa,

täydellisessä yössä jonne mustepullo on karannut,

välillä verhoamaan täyden kuun,

täällä, harsojen takana, versojen alla,

kosteaa on lumpeenlehdillä kävellä

liukas

vaarna vaaraan

vampyyri

- öinen miesvieras johnny rottenführer -

vaaksiainen vapauteen

lentää karkaa sanalaskut

kaskut, lastut ja sananjalat joidenka sormien koukistus houkuttaa

keskiajan ikimetsään

jossa unohtuu saaste,

mutta täyttyy ennakkoluulottoman sienikori

kävellä ympyrää ikuista ikuista palata varpaanjäljilleen

kierros välittämättä painovoimasta, muuttua metsän pieneksi ihmiseksi

kuin kutsu

kuin lupaus

joka aukeaa kuin lootuksenkukka,

näin

torille, markkinahumuun, kävellään

Öisin purjehdin autiosaarille,

vakuutukset rokotukset kunnossa.

Ajaksi, sovitukseksi,

hiljentymään kohisevan yön alle,

jossa taivasta ei erota merestä

eikä sinisen sinisestä satiinista

joka kutsuu, huokaus,

matkalle,

hukkumaan,

liekö väliäkään

millä musteella kirjoitan,

liu´un sinun indigon sinen pulloosi.

Sulkakynää pitkin. Sulkakynää pitkin.

Kuin täi

irrallaan

verenhimoisena

lapsuus

mutta öisin sinä elät, rakkaani,

Vasta sen jälkeen, kun olin kuollut, ymmärsin,

miksi on makuuhuoneita joissa etsauksia pidetään ja suuri komeroita suuren suurine lukkoineen. Gore.

…

tervetuloa,

nokat raatelevat,

yö on tumma, kestää kestää

siiven kärkiin asti

tumma yö, kestäkää

siivet

onko yö aina valkoinen, ja päivä vain unta,

lakritsi mustaa, salmiakki valkoista,

spick et span - kuolo heittää tauolla noppaa

lattia kiiltää kellariin

huoneitten kuolleet linnut

linnan määritelmä

sinetin polttavassa vahassa

sateenkaari öljylätäkössä

lähtemisen tuoksu

särki tabuja kämmenellään

outo akka

koska yön lapset kasvavat aikuisiksi?

Minä kirjoitin teini-ikäisenä romaanin Auschwitzin peltitölkit.

Vai oliko se runokokoelma?

Sanapari maailma+tuska on yhä liitossaan, Wolfgangpäng.

Kulje kanssani, koko klaani,

tai vain susien susi, harmaa palttoo, kekälekuono.

nouse takaisin, puoliskoni norsunluuta ja hunajaa,

suljen jo silmäni, kohta kohdataan,

velat maksetaan, ja asekädet puristavat toisiaan, kun

sammuu kekäleet, ja pöytäliinat viikataan komeroon,

lakanat vielä kerran alkavat leikkiä vuoristoa,

sitten kiehuvaan pataan tikunnokassa viskataan,

kalkilla kadutkin pestään,

uusi, onneton tulija majataloon saapukoon,

provinssien hyljeksimä punainen hurma.

koiranputkia, koiruohoa ja hullujuurta puutarha pullollaan,

ja aina on pääsiäinen ja kekri,

kun nokkoinen on vuode kutsuva ja tuokkonen toverillisuutta.

Ja sitten,

runoilijat löytävät alkemian

Minä olen täällä,

sanoi kuvani,

paikallaan

Kyllä, tässä on identiteettini

vesikannu, pala ruisleipää

luonnonvalkoinen karhea arkki ja sulan mittainen kynä

ekstaattisesti kahisevat tuomen lehdet ylöspäin

minä aistin minä nousen

valkoisten kukkivien joukossa

Niin kuin absintti vaihtaa väriä

mertakin puhtaammasta hävyttömän vihreän kuultavuudesta

minun maitoni kaltaiseksi

juoksu sokeripalan lävitse

aistillinen hiljaisuus katsoa

siihen haaksirikkoon joka epäilemättä lasin pohjalla tapahtuu

kajalin koristamat silmäsi tummat

jadessa on musta viiru

hypähtää intensiivisen leveänä

sinä

keskipäivän varjoille avoimen

päivälehteni päälle puiselle

lattialle

kuinka typerää on lukea nakkimainoksia ja biosotaa, ajattelet

kehräten

Naisen puutarhaan minut johdattaa käärme

Ylläni punainen markiisi

Veistelin isät Pinokkioille

Jouduin nikkarien pajaan

Hoppadehei

Ennen puhu miehet puutaheinää

Hiiohoi

Tässäkin runossa kannibaali istahti vaivatta pariisilaiseen kahvilan terassille

Ruokalistaa tutkimaan

Ihmiset kuhisivat ympärillä

Tuoreen lailla

Narkissos astui peilisaliin, ja tervehti kumarassa klaanin jäseniä.

Lyö rumpua, saavu katsomaan,

suuri illuusio alkaa.

Hylätty kaivos kuolleen kaupungin sisäelimissä missä

käytettyjen kuvien hierarkia,

seitin piilottama / peittämä vankiselli,

loputtomat ovien sulkemiset,

laatikot sisäkkäin,

raivo

rivo

Minä olen viha,

sen houreinen nyrkki

joka nousee

turhaan tiuhaan

Kun Muumipappa ottaa käteensä haulikon minä herään.

beslanilaiseen koulun jumppasaliin sataa lunta,

osa seinistä on rei´itetty luodein.

Kuin vieressä huoneessa Palsan kittiläläinen hiihtäisi

ohi.

Unohdus,

lumen sinisen peitossa.

helvetti, en kuollutkaan

siellä missä kuljen

lootuksen terälehdet

lehahtavat valkeaksi, puhkeavat

kukkaan nuppineulan alle

ja Attila viljelee ruohoa,

tavallaan.

vihasta minä kuljen

poljen perunat kuorin

ja tunnissa kehitän turistien kuvat

Makaa jo suorana sulhanen vainen

mutta minä maadun surusta,

kyynelistäni muodostuu uudenlainen nestekidenäyttö kannettavaan sampooni,

kuinka

haluaisin

kääntää kelloa

että sinä

olisit

Olin liian väsynyt ajatellakseni,

matkustaessani, siirtyväni pisteeseen b,

kuin uninen hyönteinen,

suojaava kilpi

ulkopuolella.

Luotettavat, väsyneet kasvot,

aika hummata,

takana,

varjo joka jatkuu pitkään,

kidutus,

kaariporttien alta

riemuvoitto,

kenelle

Hysssh - kuulen kellojen kilinää

uneen

Simbergin puutarhassa

samperi

kuolo kuolemalle nauraa raa raa

kuoppaa kaivaa

kun tämä tarina / elämä alkaa

varikset laulaa kuorossa

kun vuosi on yksi

ja pedot puhuvat

siansaksaa

Ihmemaa Ozista

Nürnbergin tuomioon

verisesti muuttunut on Colosseumin pidot

luullaan, toisaalta

oppitunti on päättynyt, suuri Zarathustra

huokaisi nähdessään opettajainhuoneen ikäloput korput

sanoma joka vääristyy

vääjäämättä

matkalla

kuiskauksia

matkalla matkalla

kuolemankukkia morsiusseppeleessä ikuinen valkoinen valo

joka on lumisokealle toisenlainen

OSA I KAMM[I]OSSA

Onks François Villonia näkyny?

runoilijarosvo on parempi mana sana kuin rosvorunoilija

päästäkää minut irti

sveitsiläisessä alppiparantolassa

kirjallisuudessa keskustellaan

valkoisissa uniformuissa

Vie hiljainen harmaja ajomies meitä kohti ilosta lukua

toivo epätoivo toivo

seuraavia asemia

Nietzsche on kuollut!

eksistentialistien päivälehdessä,

enemmän kuin sartreeksi olisi.

Turhaa on silloin Getsemanen ovia kolkuttaa,

Kalervo ei asu enää täällä,

Liisan/Alicen metafiktion Poen, Sidin & Nancyn metadonin ihmemaassa,

jossa jäässä on kaivot ja äidit huutavat apua, kirkuen särkyy jääpuikkojen Sibelius-monumentti,

yöltä ja sosiaalilta

turhaan kaikki turhaa

turhaa turhaa on sanoa turhaa

täysin turhaa siinä vain tuhraa arkkia ja aikaa

tässäkin

Teloittakaa eläintenhoitaja

vasta sitten kun kaikki tiikerit ovat häkissään.

Yöllä laskeutui täydellinen kehrääjä

suuren taiteilijan sormille

salaisen mielisairaalan puutarhaan

ja puhkesi

Yön kuningatar

täyteen huutoonsa, humahtaen tropiikin kutsuva punaisen punainen suu,

kärpäsloukut ja miestennielijät,

Afroditen koko alaston kirjo metaforia

alkukohdusta merenvaahdoista talviseen munatotiin

kuinka sinut kesytettiin jalovillipeto

vapaus, Vincent van Gogh

kaleeriorjien gallerioihin

kangastus,

fata morgana josta tulikin Morgan le Fay

liekö unta

kansojen sirkushuvit

häpeäpaalussa julkinen eläin

syö maksusta ulostettaan

kirjoittakaa raporttiin, sulkekaa ovet,

minä on lähtenyt.

Ja kuutamo / kuin ensikertaa

ikuistamisen arvoinen

vihreät revontulet hehkuvat,

muodostuu suuren peuran kuva,

valkoinen varjo

musta liekki

yhdessä

kaunis kuin sienihrihmasto

joka leviää surutta pitsinä

laholle pinnalle,

alkaa bakkanaalit,

minä alan muuttua

Lumesta kitiseville talonmiehille annan

menolipun Brasiliaan

Jää kestää

moottorikelkan, ihmisen painon

historia

Madot hirven raadosta

maljat joka kaadosta

juovat, juodaan suoraan

vihollisen kallosta,

tarvitseeko Tellervo alttaria?

Ahma nostaa jalkaa kannon kohdalla

dokumentin arvoisesti

pissss

vasten kasvoja

elämä

Kaupunki täynnä Kullervoja

jotka puhuvat vain miekalleen,

menen siellä missä taajama loppuu,

yhdeksästä tuonelasta sua hain vain

Meksikosta

Astun junasta ja olen jumala

julma Pohjoinen.

Siellä, maalla,

missä dolby ei ole kovin surround

puen hänen sinisen siniseen samettiin

ja kolikot rauhallisiin silmiin

olen kevyt

hopeapoppeli tuulessa

plagiaation haikea valssi

sahaa silmään tirehtööriä

ampiasivyötäröinen nainen menee kahtia

asiakas heittää kolikkonsa helmoihin

alkaa taputus, seuraava näytös nakkikioskilla

lepakot kun näkevät kaiken mustavalkoisena

Niin, anna Goyan ikuistaa

kuunvalossa

kuurona synnille

loistaa loistaa

niin kuin lepakko on kehittynyt itsekseen ilman ihmisen veistä ja mittatikkua

myös orkidea meidän ohitsemme täydelliseksi täydelliseksi

sopeutunut

Kerää jo kamppeesi, Kamelianainen

tynnöröllinen hajusuolaa jos vaikkapa alkaa pyörryttää

tämä hurja maailma ja autot ja kiskot ja koneet ja

romantiikka hurjaa hurjaa jospa se on väärinkäännetty Hugon romaani?

Mitä vielä kaikkea tätä ahmin ja sitten tahdon uudelleen

valkoinen kohina, musta hiljaisuus

korvayökköjen liekkienmuotoiset kauniit, kauniit korvat

pakenevat yöperhoset

minun akkunalaudalleni

erehtyen

Alkuhämärä, huterajalkaiset uuhet, pohjoisen ja idän tuulet,

miehet sinisin huulin metsästävät, oveni taakse eksyvät,

lumisokeana, ja valmiina, päästän irti,

savu nousee

kodikkaasti

liha palaa

nuotio joka paukahtelee omaan tahtiinsa

se on silmät auki nukkuva renki

jolla on nälkä,

punaiset, punaiset tahmeat pisarat valuvat

ihan pelottaa

ikivanha phantasmagoria, helvetin kone,

rakkaus ja viiltävä pakkanen, ikkunat rikki

rikkiä ja elohopeaa ja monta purnukkaa, helisee, tärisee,

alkemistin työhuoneessa joka on myös kammio

pelkojen verinen, tuttu kammio

se hengittää, minun tahtiini, tuletko yöksi, jäätkö työksi,

ylitse palelevin jaloin

< tammioven lävitse kuin helmiverhojen>

jospa puuteri olisi lunta

paksun, puhtaana pysyvän hangen, yli kiivaan hengityksen huuruisan pilven,

yli toukkien järsimän kirjoituspöydän kaaoksen,

minä muistan Lumikit,

kun

punaiseen sinettiin muodostuu järkähtämätön linnani

on kotini

voisin joskus sanoa näkeväni --

ja asiakirja on säilötty

sinetöity kohtalo odottaa haudanhäpäisijää

suvun musta verso puolestaan uhrausta, kirousta, jotain kas kummaa,

sinetin voi vain kerran, kuten mustan sydämenkin

kynttilästä, jota yhäti tarvitaan

suunnitelma jonka yllä he kuiskivat rakkautta salaista ja rahan perässä

jatkavat suvun mainetta

kirottua

muuttuu moni lause ja merkitys, lohdutonta, tuska ja häpeä

me olimme yöeläimiä

ja pimeässä kuivin suin

kuuntelimme suurin korvin,

paremmin

kaiken

sitten me aloimme viettää kekriä, sadonkorjuuta,

ei se ei ole uhrijuhlaa

paljoakaan, kerettiläinen

uskot kaiken ja silmäsi pyörii

älä tuhraa juhlaa turhaan

koiraeläimet ulvovat silmät valkoisina kipua,

kun saavumme,

eikä varjoakaan kuulu eikä näy

kimaltelevalle lumipuuterille päättyy vaellus, miksi,

loppuu kierto, pysähtyy perimä;

viimeinen vilkaisu täyteen ahdettuun hopeisen kuun

ladattuihin myytteihin ja kiiltävään revolverin piippuun, helpotus

kuiskaa ei enää tuskaa,

ei enää, helpotus

kun muutumme yhdeksi, sairaus

ei enää kolota keripukki,

ristiriitaiset nerot näkevät epitafinsa, kätkevät katkeruuden,

on katsottava kauemmas tulevaan, ohi kultaisten maljojen,

joita koskaan ei elävälle tarjota

olisihan se jo kummaa jos tarjottaisiin

aivan kummaa

eläville kuolleille

jotka valssia tanssivat, ja sitten jenkkaa

letkassa hei

luurankosormet vihdoinkin kapealla uumalla

kun pois on liha ja himo - hip hurraa

kuolemanpolkkaa näin kantapäillä jantataan

on kieleni vihdoin vapaa

mutta maatunut jo silloin

Kansakunta tyrkkää hymyillen lapsensa

uuden diktaattorin suudeltavaksi

jyrkänteeltä alas.

annosteluohje:

ad libitum (lat.). Lyh. ad lib. > Lääkemääräyksessä: halutun mukaisesti, tarpeeksi.

tahi kroonikoille ab fab (nyky-englantia > ilman lääkemääräyksiä ja hillittömästi. Loitsu on väkevä riitti, runossa on sana, se hallitsee.

Niin kuin Milon veistämä

Venus ha haa maaperä muokkaa torsoksi tosta vaan

itkemme poskemme kipeiksi

jodipulloa kun tarvitaan

suola puhdistaa kaikki haavat

aika kirvelee

Kuu tule esiin

varjoista, loista!

hehkuvana, ikuisena

kuu tulee esiin varjoista

laikukas kuin ruton kasvot

minä, minä en

uuteen lumeen virtsattu kokonainen ympyrä

magian oppipoika haparoi, tutkii

alkemistin huoneessa, läiveto, levottomat kyntteliköt

kaiken uuden keksijä, tuppisuun akateemian alma materin hylkijä

tanssivat hetken tärkeiksi,

avaimen sinne kauas heitän

tulevaan, vauhtia, vauhtia lissää

Minä löysin jäistä pullopostia

"Oikeat alkemistit tietävät, että alkemian merkki on samanlainen kuin teatterin."

Antonin Artaud: Kohti kriittistä teatteria, Otava 1983

olipa kerran liian paksu nainen jota ei voitu laittaa laatikkoon sahattavaksi

sen pituinen se ja kolme schillinkiä lissää ja luukut avaututuvat peepshowhun

jota runoksi kutsutaan, jatka siis matkaa oi ihminen, muuttuvainen

kauas, missä

jännittävät

Astuvansalmen amatsoonit

jännittävät

Tristan Tzaran runontekokeittokirja

jännittävät nuolensa

kertovat minulle huolensa

näyttävät pimeän puolensa oi kiitos

Trance dance

kas tässä tranche de vie vie slaissi eloa

naturalistien illallisille

kumma mihin kaikki sukupolvet kadotetaan

alma mater alkukohtu pyhä äiti alkuhämärä

St Vitus Dance Macabre

miks oi miks kuoloon elämä loppuisi?

---

1 lahoavasta lainapuusta

se haalii käsiinsä yhä lisää tehtäviä, sen ääni sanoo odota, minä teen vielä tämän

se hieroo kätensä vereen, sen jalat kulkevat rantaan, aaltojen alle, ahvenvidan valtakuntaan, ilman kiviä taskussa, ilman punaväriä, multaa

se on pitkäkyntinen, hermoheikko, sinisilmäinen,

pelkkää lihaa ja luuta ja laardia ja hiuksia ja kynsiä ja

mikä se on mä oon mikä oon

se on ruumis

sielun arkku,

lahoavasta lainapuusta,

se tuntee kipua lyönnistä, hammassärystä, se on suopea hyväilyille, penseä pälyilylle,

ja tuntee vilua ja kylmää, se hikoilee, se matkustaa, se lepää, se nukkuu,

se kaipaa lepoa ja torkkuhuopaa, nailonsukkia, satiinia ja nyörikenkiä

karvanpoistoaineita, tatuointeja, lävistyksiä, kultahileitä ja hopeakoruja,

se kantaa, se synnyttää lapsen, hylkii implantteja,

ruumis on esteenä astinlautana kulhona temppelinä savena muottina taikinanana nana nana ihanana seipäänä ponnahduslautana

identiteetille balettitanssija, lentäjä, ja moni muu,

ruumis tarvitsee pyörätuolia, silmälaseja, rollaattoria, harrikkaa ja vespaa, kainalasauvoja, haarniskaa,

se hengittää, se lakkaa hengittämästä, se näyttelee kuollutta, se lopettaa näyttelemisen,

sen sisältä löydetään syöpä, - ei huuda kukaan huraa,

ruumis hengästyy, saa orgasmin, ilmoittaa nälästä,

ja tunteesta kun on kylläinen,

sillä on huoneensa, multansa ja kulttuurinsa,

pesijänsä ja surijansa

se nauttii, se suree, kaipaa ja haluaa,

se ilmoittaa, se paljastaa vihaa itkua himoa epätoivoa, ihmisen tunnetta

ruumis on pelkkää valkoisia rystysiä ja punaisen punaisia verisuonia,

se on allerginen, innoissaan, raivona

pitäessään kohtalon lankoja työtä tehneissä käsissään,

kohdatessaan värttinän, heroiinin, tai kirurginterän

uurteissaan, aarteissaan, itkuissaan se kertoo,

milloin saa riittää.

Saa riittää.

Nora Nora Nora puhuu ja Ida Ida Ida kirjoittaa

eikä pilkkuakaan muuttaa saa

eikä Noralla niitä oliskaan

oles hyvä Home[r]-boy Joycen James

jos sanarimpsu on kuin virkkuutyö, joka purkautuu, ja sanat menee sekas ja irtoo ja haihtuu vaan

Baden Baden Ich bin laden mutta näläkä jäi

Liebesgarten

Minä rakastan sinua kuten lehtien kulttuurisivuja

mutta kun sinua ei ole

mikä minulle jää käteen?

Mainos kissanpieruista.

Mukavaa. Uusi vuosi.

Suohon haudatut lapset nousevat

vahvoina vinhoina henkäyksinä

ylös, ihmisten ilmoille siitä

ja puhuvat meän kieltä,

sitä vihreää, kolmihaaraista, haa.

Roikkuvat ruumiit ikkunoissa

Minä katson nyt ilmestyskirjaa

- Natsien ihana estetiikka uusimpana trendinä!

- Kinkyä!

Mielipuolet purjehtivat pois päiväjärjestyksestä

saarelle jolta ei ole paluuta

Kuolleet hevoset ovat nukahtaneet joka puolelle

odottaen nälkäisiä kaupunkilaisia ja haarukoita

Lilith ratsastaa Adamilla on hänen vuoronsa antaa kyytiä kammiossa

Minä astunut olen kaupungin muurien yli kolossaalisesti thömps thömps oi Rhodos Rhodos

palannenko milloinkaan?

huhupuhetta

miehet reidet petäjät oooooooh yksityisnäytös

odysseija jatkuu sinun reisiesi välistä maailmankuva

minä poltan Rooman ja Tornion, ihan yhdessä päivässä,

koska en tykkää tillilihasta ja maanantaista ei lainkaan, Bob

<divina satira> Tinkimätön raportti Portosta, siis satamasta.

Tämäkin laiva on lastattu hulluilla, narreilla ja puolisoikoilla. Ruksi ruutuun.

Seuraavaksi pysähdymme Demokratian aukiolle joka tunnetaan myös Taivaalisen rauhan aukiona, dadi diti dalla, Volgan mutkan takkaa, cocaine heroine, hengitys hakkaa hakkaa, sydän, esisuomalaiset ovat tulleet joka puolelta, ja sitten: se mitä tapahtuu kahvi- ja kaakaoplantaaseilla - kaukana naminami, ganja, unikonkukat ja syvä uni,

kellon raksutus eteenpäin. Tämä aika, ja limittäin nimittäin. Kaikki mahdollisuus ja puhallus pölyä Wernen kapistuksen päältä.

<divina satira> epäreilun kaupan tuottama mielihyvä se on paha. Paha paha.

Jules Jules on tulevaisuus pelkkä dystopiaa

ei bushin eikä jumalan tarkoitusperät ole selvillä

läpinäkyviä ne kuitenkin ovat lässyn lässyn ja lällyn lää tajunnanvirran pidätysvaikeuksista kärsivä beat-nilkki ei saanutkaan sopimusta Paholaisen kanssa <divina satira> kun heitä meitä on liian paljon kerjäämässä

niin lehdissä luki. Totta. Mutta oliko se Mad vai Times?

Miksi nuoret miehet

mustat baskerit päässä

kaatuvat vappukokkoon

runo (sapen) katkerona

huulillaan oksennus niin harvoin?

Mitä tapahtui metaforille? Nimittäin.

Tyhjät kristallivaasit senkin päällä, tärisevät. Ei enää tuoksuja, vain haju. Hiljaisuus.

On hiljainen yö.

kristalliyö???

On uudenlainen kristalliyö.

nyt lehtiöt esille toimittajat, ladatkaa ja laukaiskaa ensimmäisnä, nukkukaa sitten makeasti,

hotellissa, viiden tähden alla. HOTEL LUX. Kello löi jo kuus, Oi Osiris, herää, nouse - kerää jo luus.

teatterissa avantgardea, se puhuttelee, no mutta hyvä madame, videokasetti nauhurissa, sen ei tarvitse puhutella, vain puolitoista tuntia lintoemon ysköstä, valmiiksi pureskeltua:

otanko minä laskiämpärin johon tippuu, tippuu kaikki SÄRMÄt, ja teen niistä tilaa, ja teen taidetta: ja annan moottorisahan puhua ja veren roiskua:

ZombieChicks

Choppertown,

let`s pannaan haisemaan, uuu, I like it, pysy paikallasi Dennis Hopper, jotta voin istua naamallesi, pannaan pannaan julistetaan, manifestai, kyberfeminististä maternaalista post-avantgardea, nykyajan värisokeaa kommunismia, laa laa, pannaan julistetaan ja pannaan manalaan roikkumaan, oi joi, päitä lentää, vanhan ajan viihdettä, SPLATTERslahDOMIMATRIX,Lucrezia Borgian ja Messalinen perilliset, Lizzie Borden pillkakirves selän takana perhekuvassa, aina ahtaassa roolissa on, maista naista, haista pimeyttä -- GORE GORE HARDLYCORE GO GO G I R L S GO GO heidän suita ei ole suinkaan ommeltu kiinni, kauhu kauhusaaga kertoo, matka jatkuu, kaamoksista, lakeuksilta, latteuksilta, keula kohti lantalaa, etelää: tukehru bullaasi paavi, tai käy viälä niinku Käläviälä!ja päät ovat ärränmuotoisia, ja narrit nousevat, pidot paranoo, SUOMI UGRI SUOMI UGRI go go go,hou hou hou, näin ne varastaa meiltä joulupukinkin.

Kunnes moottorisaha soi, ja se soi, zzzzzzzzzzZZZZZZZZZzzZ, nukutteko te vielä, ja Lallit revitään haudoistaan, ja komeasti pannaan haisemaan. Jenkkaamaan. Polkkaamaan; oi kaunis tämä juhannus, valkoiset koivet, tervan tuoksu, hiekalle uskaltavat laineet. Leppoista on asua veneen alla. Vaeltavat rauhattomat aaveet, sulhasten kuvat ja laittomat kulkuluvat, väärennetyt passit ja tuhruiset piippurassit. Verisellä puukolla, kairalla, moralla, tuuralla on kirjoitettu riimuihin riemuihin Pohjoisen saagat. Aina. Ja toisinaan. Halitulijallaa. Pamfletti kertoo: Rappeutuneet ritarit, henkipatot, Talonpojat toisiaan vastaan, vastaan miksi, hurmahenget, Täbrizin suurvisiiri, ei enää maaorjuutta, ketkä pääsevät säätyjen puuhun, oksat notkuu, ryskää, hengenmiesten aatelisten, kupla puhkeaa:Winona saks niks naks ihan yks kaks, raks raks Dolce+Gabbana whatever $ 525 ja palajon muuta saksi fiskarsit, saksi saksi saksi saksi, ihan yksi kaksi kaksikaksikaksikaksi. ChopperTown

Eros-saaren pyörremyrsky. Ei ole helppoa olla 14 demonin yksinhuoltajaäiti Malmilla.

Orfeuksen hiljainen laulu whatever -repliikkisille seireeneille

siispä matka jatkuu

Kaksi yksikielistä mustaa kyytä eroavat toisistaan

mutta heidän kielensä kohtaavat keskiyöllä

kello lyö

sydän yö

"Tekstin runouden alla piilee puhdas runous, vailla muotoa ja tekstiä."

Antonin Artaud: Kohti kriittistä teatteria, Otava 1983

ilmansuunnassa, osassa kaupunkia,

jossa havupuutkin kasvavat kieroon,

8 istuu mies nurmikolla käsiraudoissa 8

rykelmä polliiseja ympärillään

Komeasti nousee monsuunein jälkeiset tatit,

terhakkaina, siinä vieressä, Helsinki.

Hakaniemen torilla

sukulaisinaan apina ja gorilla

pahanhajuinen ottaa menuetin

askeleita,

ei osu kohdalleen, ei

ratikka sulkee ovensa uusi kyborginen vaunu,

Hygienia.

Revitty auki

apokalyptinen

näky tilanne tämä tässä

aina kuin Godzillan jäljiltä, Helsinki.

On maailma tuskaa oi rakas Byronini

täynnä, kun vei tuulonen taas aironi

olen kyllästynyt jo Elinoiden surmavirsiin

surmavirsiin

kirjastojen suljettuna sunnuntaipnä

juottoiloissa laulaa paikallinen hampaaton harmaavarpunen

ettei kadu mitään

lasit särkyvät kuin itsestään

hesarilla soi jazz vanhanajan levysoittimesta joka lentää ruumishuoneen päältä kohti eiraa

ruttopuistoon on koittanut syys

masennus valtaa katuja.

Kevään allegoria on kielen päällä

Sitten

on aika kohdata demonit.

Keikuttelevat pikkulinnut pyrstöjä

tualetistä ei löydy uutta filosofiaa, pelastajaa

Tirskun

Yksinäisissä kaksioissa

vilkkuvat valot

samaa tv-ohjelmaa

Kädet avaavat ullakkokomeron ovia

ottaakseen ilmoille joulukoristeet, ihmisten

Yks´toikkoinen lehti parven kaiteella

lojuu kuin Dalin taskunauris, muistuttaen

Jäätelöauton melodiaa kuin varkain

huonosti ryöstettävä kohde, Magnum tai henki

kaikki koirat kyykyllään

soihdut sammuu, lampun henki ei ilmesty

Kun lähtee, laittaa oven kiinni. Automaattisesti

katsoo nimikylttiin, että mistä Buchenwaldista on herännyt.

Milloinkin.

Marraskuisessa suomessa on liian kolhoa

enää nukkua ulkona.

unhappy meal

Ekologisinta on tehdä matka omassa nojatuloissa.

Nojatuolissa.

suuruudenhulluuden peilisalissa kaikuu

kaikuu turhaan HAIL CAESAR!, tuuli puhaltaa,

kylmää

En jokseenkaan kestä lainkaan poroporvarillisuutta.

Katson tulevaisuuteen Marcus Aureliuksen reisien välistä

liha tahto tanko halu heikko, sinäkin oi mun Brutus

tule mukaan

Druidit kiroavat roomalaiset,

sanoivat että taivas tippuu heidän niskaansa.

Sanan hirvittävä voima.

sana sana

mana mana

manan majoille sana ei koskaan sammaloidu, mammaloidu

Naisen hiukset, Bereniken hiukset taivahalla,

Sim[p]soni[e]n hiukset, Meduusan verkko

Miten niin naisen kruunu? Kruununhan voi jokayö, vaikka, ottaa päästä tai paremminkin: antaa palvelijan ottaa sen päästä. Kun astuu queen size -petiin levolle ja/tai rakastajan oi-kullisuuden armoille. Mutta oikean naisen on pestävä kruununsa, joillakin vähintään kerran päivässä, huokaus. Ihan vain hygienian vuoksi.

Ajele hiuksesi hirviö.

ÖISTÄ ÖISTÄ, HIRVIÖISTÄ,

MESSINKIVÖISTÄ

Noita Parasomnia tule rinnalleni istumaan

on yö.

ÖISTÄ ÖISTÄ, HIRVIÖISTÄ,

HIRVIÖ Parasomnoita tulee rinnalleni istumaan

tule jo yö.

Dikter

seison tummalla jyrkänteellä johon piirtyy miehen kasvot

yhdistyy, yhdistyy valtaa, lyhistyy maa

lastenvaunut pomppii

vauhkona

alaspäin

korkeita

kliseisiä

portaita

Potemkinin kulissit

seisovat ryhdikkäinä kuten ei vielä korruptoituneiden poliisien pahvifiguurit

Potemkinin kulissit, italialainen oikeuskäytäntö

äää äää

hidastettuna

itkua

Emmaljungenista,

vai mikä niitten nimi

olikaan,

pelastaisitko

vauvan, jos tietäisit, että hänen nimensä on

A. Hitler?

himmeljugend himmeljugend himmeljugend himmeljugend

jaa jaa

ruotsiksi runot ovat komeasti

dikter

diktaattori,

valtaa pitävä,

pistoolin perällä, murskautuvat nivelet, luut,

ryhdikkäänä,

verellä kirjoitettu hiljaisuus.

turbojugend

osa vi

antiikkia antiikkia:

Miksi sinä olet niin hiljaa, Polyfemos? Vaivaako sinua jokin?

- EI KUKAAN. Ei kukaan *huokaus*

Mutta oppisiko Kyklooppi chattailun? Kukapa tietää?

toisaalla

Hyönteisiksi muuttuneet naiset kirkuivat peilikuvansa nähdessään.

Kahdeksan meikattavaa silmää!

Blahnikin remmikengät ostettava kuudelle sääriparille!

Lattialle osuvat viiksikarvat!

Kviik! Kviik!

Poika nimeltä NIKITA

ei tahdo enää istua.

Vaan ihoon piirtää ornamentin ja kartan onnelaan piilottaa

Pakosarja ideani varastaa..

art brut

laiva on lastattu mielipuolilla ja puoli-soikoilla

Hullujen laivaan nousevat

bakkantit juovat viimeisen maljan

obscura

pimeään huoneeseen muodostuu nurinkurinen kuva

jossa neulanreiät ovat taidetta

tietysti olen da da

cogito ergo bon bon pum pum

spontaania spontaania kiikikiii krokii nykytaide köhii, kräkii ja yskii

mistä erottaa kloonatun Malevitsin mustan neliön kyökin shakkiruutulattialla?

Minä muutan maailman

hallitun levein siveltimien vedoin

vallankumouksen veressä on paljon punaista pigmenttiä

minä rikon kielen ki el en

Nukkua pois

Ihmiset, niin naiset ja miehet, vanhan ajan pyhäpuvuissaan, silmät kiinni, jäykkinä, kädet vartaloa vasten, liikkuvat, liukuvat, juhlallisesti, kuin puutukit vedessä, mutta ilman vettä, kohti jotain mitä lukija ei näe, ei erota, ilmaa. Vinhaa vauhtia, hur hur hurjaa. Kai sitä tarkoittaa, että nukkuu kuin tukki. Ikuisesti matkalla.

mieli kuvittaa mitä huvittaa

siinä on varsin oikein terävä parsin

neula, ja unissa varsinkin,

halu.

ai jai jai norsu kävelee

jahdissa minä

tiikeri istuu vieressäni

kuinka monta metriä pitkä ja lämmin

metsästän maharadjoja

nami nami

pulleita

olet mitä syöt,

ihminen

On tärkeää varoa vanhoja noita-raukkoja ja tarjota näille särvintä, joka ei ole tehty ilkeistä sikiöistä.

Hah hah.

Kolmetoista pahaa tommoista naista

alkoivat kerran yhdessä haista

vastalauseita kun päästivät ilmaan

sitten, lisää uutisia

syrjäseutujen miinan silpomat lapset

voivoi voivoi voivoivoivoi sano perässäni voivoi voivoi voivoi,

itkijänaiset

missä olet mieheni Voivod?

pyövelin lasten korea pöytä

sylilasten hiiltyneet unohdetut luut suklaakaupungissa

Vade retro! Se kiusaaja!

Minun verestäni nousee nousee runo

valkoisin siivin, mustin siivin minä muutun, punehdun

minä hiivin syön kiivin irvistän ja heitän loppusoinnut kompostihin.

hei vahtimestari, tule täytä verinen maljani.

Auringonkehrä

on kauniimpi

sana

minä ripustan puuron koivuun

auringon syötäväksi.

Jos sille tulisi nälkä.

Riitti.

Ristiretkien mukana Eurooppan kulkeutui lepra.

Soita kelloja, spitaalinen, jotta yhteiskunta kuulee.

Kuulee, ja väistää arvokkaasti. Kuolema.

pahoista hengistä, pienistä kengistä

kertovat nämä laulut

osa i

pääkallot kiitävät

tabut

ompelevat suut kiinni

laittakaa minut myrkkykaappiin

pistäkää minut rangaistusverolle

SOVJETUNION PALAA!

roihuaa salainen painos, Justine

Auringon tytär

korppikotkankasvoinen

sisar

lehmänkorvainen

nainen

krokotiilinhäntäinen

ikiaikainen nousee öljyttynä

palttinakääreistään ja kerää hiuksensa ja ruumiinsa jäsenet kuin viikunat ja

skarabeet karkaavat kultaupotuksistaan kipin kopin

minä

kissansilmin jumalansilminkissanjumalankynsin

paljaana

katson

kobrajumalatar

ruukun kyljessä

on lohkareena

minä hän

olen kaikkialla

kädessäni luetut kirjat

KAIKKI NE PALAA PALAA VAAN

sivut pehmeät kuin sekarotuisen koiran korvat

narttu matkalla tähtiin

lööppi

Laika. Laika.

kädessäsi poltettu kirja

uunituore

parjatun ihmisen selkänahka

selkäydinnestekuuri

surkeiden lehtien painomuste sormilla

ja sitten

lyö viimeisen iskun

malleus maleficarum

valta on vaihtunut

ja nyt koittaa vihdoin pakanain aika

toimii silloin valkoinen magia ja taika.

MAAGIKON PITOPÖYDÄSTÄ ss

sshhhhh

oi kuuletko kun käärmeet kuiskaavat tietoa lisännyttä käsigranaattia maistamaan?

a b r a d a c a b r a r c a n a b

Edessäni arcana,

tarokin salat, kymmenen kortin muodossa vastaus

elämää muutos käsillä,

ei,

en ole arcana, en piika parcana,

hömppää, hömppää,

hiiren korvista, vanhasta kortista nousee käteeni terä

viikate, gööttien pronssimorsiamen tiara jolla sadonkorjuuta leikataan

välähdys

ja kynteni tummuvat,

häipyy poskiltani nuoruus, riutuu

käärmeet kuoriutuvat nahastani

suuri muutos

leikkaa, saneeraa,

tunnen kuolon henkäyksen

omasta, vanhasta suustani

luurangon kosketus,

tiimalasissa ei tapahdu enää liikettä,

nostan viikatteen ja alan heinätöihin,

kekrin aika, ja nukahdan routaan

kun minun vuoteeni käärmeitä täynnä

sinä epäröit, oi korskea hääyö

kun minun vuoteeni omenakotia täynnä

sinä epäröit, oi korskea arkkuni naulaaja

kaunis veljeni aistii

kuonollaan

liikkumaton lakana kasvoillaan

kuolleet hiiret piirongin laatikossa

liikkumaton lakana kasvoillaan

vuokrakohduissa pakastealkio lämpenee

afrikkalainen villikissa ei kuole

sukupuuttoon

kotikissan kohdussa

(((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((( )))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

ulkomailta ulkomailta ulkomailta ulkomailta ulkomailta

(((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((( )))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

saavutettu

12 tuntia rigor mortis

vähän narua ja pikku lappu

isovarpaan ympärille.

Hiiop!

Kehto, sinkkuheteka, häävuode, arkku.

Sen käyvät jokainen Liisa sekä Markku.

Kosmisten kuvat juuri tässä, minä näen, todellisuus.

Laitan irvokkaan naamion. Matka valon läpi. Luolan seinällä nuoli biisonin läpi,

paratiisissa kasvaa nykyään peyote

))))))))))))))) )))))))))))))))))))))))))))))) ))))))))))))))) )))))))))))))) )))))))))))))) ))))

hetkinen hetkinen hetkinen hetkinen hetkinenhetkinen hetkinen hetkinen

))))))))))))))) )))))))))))))))))))))))))))))) )))))))))))))))) )))))))))))))) ))))))))))))))

Prinsessa Ruusunen tykittää suoraan suoneen

hihastani tippuu timantteja, mustakylkisiä patoja

yksi verinen sydän mätkähtää maahan, hurmeinen aika hiljenee, kauhun huuto

pysähtyy jossain

ja noidalla yhdeksän henkeä

aina hän tippuu jaloilleen

(ja lappaa hiekkaa kakkakasoilleen)

deus ex machina, internet, mikrosiru, rihmankeirtämä DNA:ta, ja

härkäpäiset pojat syntyvät syömään ihmisenlihaa,

Hiilenkärki osuu luolan seinämään,

muodostaa villin härän kuvan

3,5 miljardia vuotta sitten elämä syntyi maapallolle,

yksinkertainen elämä, arvellaan,

sai alkunsa merestä,

(alkumeri, kohtu)

Korjauslakkaa insestiraportin päälle

Martti Luther näyttää demonille paljasta persettään:

Vade retro Satana!

Timantinkova actionia.

Crapula mundi.

Mikä piru minuun on mennyt?

En minä ole mikään Pandora, te vaaralliset sepät, tabunrikkojat, kykloopit.

Muistan, naurua salongissa, auki kolmen pennyn saappaat,

seepian sävyttämiä valokuvia ja luonnoksia, hiilipiirroksia,

dagerrotypian haihtuva kauneus:

laudaniumia Byronin kristallipikarista,

absinttiä pikku kabinetissa böömiläisen prinssin kanssa,

olen ollut monessa,

varjo Baudelairen kasvoilla tekee hitlerin viikset

jossa käärinliinat ovat saaneet kuosikseen käärmeennahan

minä vaellan pukeutuneena kerran valkoisiin

Muistokirjaan on präntätty tähdellisesti:

lakmuspaperi. ametisti. kosmoskynä.

syreeni. lavendeli. orvokki.

keskikesän valonsyttyminen. uhraaminen. poronhoito.

Jossakin kaukana ja hyvin lähellä idässä lastenkodin nimellä kulkevan laitoksen lapset ovat sidottu pikku pikku tuoliin ja pottaan ja he keikuttavat tuolia oikealta vasemmalle, ees kahtaale,

rytmikkäästi häkkikettujen lailla sama liike toistuu. Sama liike toistuu. Sama liike toistuu. Katson sitä hypnotisoituna.

Kevätuhri.

Baalin lapset huutavat.

Veri.

Kuulut vain nyrkkeilyyn ja vallankumoukselle, oi pyhä veri. Skoolaan,

juovun keltin, gootin ja viikingin pääkallosta,

voima siirtyy minuun, seitsemän pulloa Karhua, I want your skull.

Kelttien pyhä voima, kallo, Skridthfinnien sisu,

suomalaisten karhupeijaiset, salakaato,

karhu luovuttaa metsästäjälle näön, kuulon, paremman hajuaistin.

Silti. Toisaalla.

Sandaalinnauha on elämä, sen symboli, sen merkitys, kaikki tässä, juuri.

kuparisandaaleissa kuljen, alan jo tuntea kylmää luissani,

Kuun jumalatar, näytä tietä, valaise.

Kuilu, onkalo, lovi,

sukellan

pohjaan, meren haltijoitten reiästä onnelliseen elämään, loveen, holeen,

peilimaailman äärimmäinen Pohjola, ultima thule,

vahvana takaisin.

Indomiehet, intohimoissaan tietäjät, myrrysmiehet parantavat suden suudelman, manaajat,

Kittilässä laulaa myrryttävät,

Orfeuksen laulu,

haistan pimeyttä. On aika

Kielestä, äänijänteistä, sieltä luolasta,

nielurisojen ja unenmakuisen mustikkajäätelön takaa

tulevat suomalaisten runot,

ne gootin <hyperlinkki>, muinaisiirin, saamen sukuiset,

mukavalle maistuvat sanat.

astu taikapiiriin, rutolta suojaan,

vyössä roikkuvat ohranjyvät, suolaamattomat käärmeenpäät

Me polveudumme susista, sanottakoon se

Kaikki olevainen

on simpukassa,

frutti di mare,

hävytön alkulähde,

regressus ad uterum,

turvallinen kehto,

Nirvana,

Kurt Cobain,

in utero.

Palautua jälleen.

vitriinissä kelluva kaksipäinen vauva

hymyilee, hymyilevät, he kummatkin

seitsemän paksua täitä

arjalaisen eloveenatytön voinkeltasilla rastoilla

symboloi hyvinvointia, vaurautta

me haluamme niin paljon me sokeat me haluamme niin paljon

me me

kapinallisista ja helvetin kätyreistä,

pärttylin öistä,

naisista, joilla oli polte ja tehtävä

ristipisto tai vallankumous - kaikki aikanaan

Nyt saduissa soi gore, splatter ja punk

Ode to Erzsébet

Torniin muurattu syrjäytetty kreivitär

Katsoo pienen pienestä ikkunasta

Kun - joskus –

Lehdet muuttuvat punertaviksi kuin ennen –

Ei, ei minua murhattu,

Okaiset, pIIkIkkäät, mustat, laihat,

oksat

riipivät niin läheltä pienen pientä ikkunaa

elävät olennot, vapaana,

vapaana

kun ikkunaa katsoo tarpeeksi kauan

se saa kivipiirteisin vihaisen miehen suun muodon

Se mies huutaa

näkee kaiken

ja nyt on jäljellä

vain kauniit rauniot

se huutaa yhä

Kiven kalkkinen pinta

Kuin puuteria jota en enää saa käyttää

Ja tuolla alhaalla

On kaupunkini joka ennen oli minun

inspirated by Erzsébet <hyperlinkki> kreivitär Elisabeth bathory, verikylpy, sadismi, vampirismi

and pictures of Dennis Báthory-Kitsz.

Part d`ARC

noitavasara

iskee kymmentuumaisia galvanoituja

halpaan arkkuuni ÄLÄ LYÖ

minuun sattuu minun lihaani

iskee

viha, se yksinkertainen

yhtä ainoaa naista

näkijää, kätilöä, parantajaa

joukolla

pelkäävät

näen taakse:

liperien ja muun läpinäkyvän paperin taakse piiloutuvat

"oikeuden" pöytäkirjojen ja rykimisen taakse, köh köh,

se on punaiseen satiinin pukeutuneen kirkonrotan katse kun kokko sytytetään palamaan,

katsotko, Jeanne, silloin jalkojasi? Oliko se sen arvoista?

herrat, narrit, notaarit, talonpojat, pyövelit, rälssimiehet, papit ja voudit

syytetyn, ajellun naisen tuovat oikeudenkäynteihin takaperin, ties miksi.

he kaikki – me - ovat vastuussa, ilmiantajat, heikot, hullut, valehtelijat.

Ottavat esille krusifiksit, kiristysruuvit ja piinapenkin.

Väkipyörät ja peukaloruuvit.

Suonenpuristimet ja ruuvipihdit. <divina satira>

Kynnet revitään irti hohtimilla, kas noin, Ja sieraimet täyteen kalkilla,

taikauskoinen raukka taikauskoinen raukka taikauskoinen raukka taikauskoinen raukka

jonkun tyttären, sisaren, vaimon, silmät revitään hetpois kuopistaan pois, loiskis ploiskis,

ei tämä ole hard core splatter genreä, tämä on historiaa kolmen sadan vuoden takaa, seikkaperäinen

kidutus toistetaan siististi pergamentilla, paperilla.

ja naiset nauravat, eivät ulvo, eivät, kerettiläiset, edes itke!

Pois heisdä caiki pahus citke!

Oikeudenkäyntejä 110 000 kpl.

kuolemantuomioita 60 000 kpl (elävältä polttaminen) voi voi, pyövelin stressiä, ylitöissä.

Ja nainen vastaa papille: - Mutta sinulle, rakki, ei enää koita syys!

ja he kaikki kaatuvat mustissa kaavuissa valkoisissa kauhistuneissa kauhtanoissaan naamoissaan kumoon, kuin naurettavat dominolaatat. Oooo, suut auki ymmyrkäsinä, peli on pelattu, arpa on lyöty.

nyt koittaa arki. ja sitten lyö viimeisen iskun malleus maleficarum

Joko koittaa pakanain aika? Toimiiks silloin valkoinen magia ja taika?

noita palaa, ilmassa haisee heroiini ja naftaliini, sanavapaus, vai oliko se poikkeustapaus?

noita palaa, noita palaa, noita palaa, noita palaa, noita palaa, noita palaa, noita palaa, heh heh

kristityn muistilista:

- Hävitä kerettilaulut, hävitä hävitä

- Ruoski itseäsi, ruoski ruoski

- Muista avainsanat: danse macabre, danse danse,

maailmanloppu tulee, rutto, nälänhätä, te syntiset,

hätä, hätä

- Älä unohda sytyttää kiirastulia

- Huom! Ne tän viikon aneet !!

- Baudelaire mainostaa kissanruokaa

noita palaa, ilmassa haisee heroiini ja naftaliini

sanavapaus, vai oliko se poikkeustapaus?

teleportaatio onneen

mission impossible

Tjuokaa minulle Grigori Rasputinin phiallos

ulkomailta

ihmiset ikuista elämää

runojenkirjoittajat teoksen kliseettömän päivävalon

puhtaan, puhtaan alun, elämän

neverneveroblivionnefernefer

vampyyrit nähdä auringonnousun.

Meduusa

- a sort of

anarkistimakkara

astuu ulos kaapista, liukastusvoiteiden alta,

torakoitten jalanjäljistä, kipi, kipi, kapi, kapi, raps, raps,

toukkien urista, viuuuh kuin liukumäestä, ja näkee syntymän:

pöytälaatikon hampaattomashta suushta

.............r u n o u s.........

rujo vedenpaisumus,

neliapilaan pudonnut kirkas vesipisara paljastaa koko maailmakaikkeuden

ja minä lennän, Erica

ryöpsähtävä, rivo veisu laulajan suusta, enemmistön kustantama pato murtuu.

anarkistinen runous >hyperlinkki<: merkitys = viivakoodilla merkitty on siisti paketti lauantaimakkaraa. miksi siis kirjoittaa? miksi lukea?

Astun kaupungin rajan yli, punaisin saappain, peninkulmin, thömps thömps oi rohdos Rhodos, palannenko konsanaan?

Huhupuhetta, reidet petäjät oooooooh yksityisnäytös,purjehdin turkoosiin, kultaiseen satamaan Markus Antoniuksen kolossaalisten reisien välistä,

pylväiden huipulla vilpoisasti, kuumeisesti odysseija jatkuu,

ja meri vaahtoaa, vaahtoaa, poltan Rooman ja Tornion, koska en tykkää tillilihastaenkä maanantaista

Tinkimätön raportti Portosta, satamasta. Tämäkin laiva on lastattu hulluilla, narreilla ja puolisoikoilla. Ruksi ruutuun. Seuraavaksi pysähdymme Demokratian aukiolle joka tunnetaan myös Taivaalisen rauhan aukiona, dadi diti dalla, Volgan mutkan takkaa, cocaine heroine, hengitys hakkaa hakkaa, sydän, esisuomalaiset ovat tulleet joka puolelta, ja sitten: se mitä tapahtuu kahvi- ja kaakaoplantaaseilla - kaukana naminami, ganja, unikonkukat, ja syvä uni, kellon raksutus eteenpäin. Tämä aika, ja limittäin, nimittäin. Kaikki mahdollisuus puhallus pölyä Wernen kapistuksen päältä, epäreilun kaupan tuottama mielihyvä se on paha. Paha paha. Jules Jules on tulevaisuus pelkkä dystopiaa, ei bushin eikä rottajumalan tarkoitusperät ole selvillä, läpinäkyviä ne kuitenkin ovat lässyn lässyn ja lällyn lää tajunnanvirran pidätysvaikeuksista kärsivä beat-nilkki ei saanutkaan sopimusta Paholaisen kanssa kun heitä meitä on liian paljon kerjäämässä niin lehdissä luki. Oliko se Mad vai Times? <divina satira> Miksi nuoret lyyrikot tyylirikot mustat baskerit päässään kaatuvat vappukokkoon runo (sapen) katkerona <divina satira> huulillaan oksennus niin harvoin?Mitä tapahtui metaforille? Nimittäin. Tyhjät kristallivaasit senkin päällä, tärisevät. Ei enää tuoksuja, vain haju. Hiljaisuus. On hiljainen yö, uudenlainen kristalliyö.Nyt lehtiöt esille toimittajat, ladatkaa ja laukaiskaa ensimmäisnä, nukkukaa sitten makeasti, hotellissa, viiden tähden alla. HOTEL LUX. Kello löi jo kuus, Oi Osiris, herää, nouse - kerää jo luus. teatterissa avantgardea, tapu tapu, se puhuttelee, hyvä madame, videokasetti nauhurissa, puolitoista tuntia lintuemon ysköstä, laskiämpärin johon tippuu, tippuu kaikki lastuthäjythätmätrinkelit, teen tilaa, teen taidetta: ja annan moottorisahan roiskua ja veren puhua:

ja annan moottorisahan puhua.

miss´ ihmeessä on henrik VIII:n teloitettujen

" luoti = luotain, veden syvyyden mittausväline.

Nyk. on kaikuluotaus syrjäyttänyt luotien käytön." kummittelevien

vaimojen esiintymispaikkojen selkeämpi kartta, kysyn vaan. kylläpä niitä piisaa.

oi sinä mehevä henrik, minun on nälkä

Kun koirat jo kaluavat muitani

olen poissa, olen täällä

ja tulee pimeys joka tulee epäilemättä aikanaan

häiriintynyt hirviökone joka syöt kaikki maailman runot, tämänkin.

Jemina Staalon multimediavakka

Jemina Staalo verkossa: